3. osa: Projection A

//Älkää muuten välittäkö Zoén muuttuneesta uniasusta ja muista outouksista, asensin 2. osan jälkeen Maailmanmatkaajan ja poistin kaikki package-tiedostot (väliaikaisesti), koska ne eivät ole vielä aivan yhteensopivia uuden lisäosan kanssa. Vaihdan kaikki asut ennalleen, kunhan .package-tiedostot taas toimivat kunnolla!

Yön pimeimpinä tunteina Zoé uneksi itsestään ja omasta paikastaan tässä maailmassa. Kuuluiko hän todella johonkin vai oliko vain kevytkenkäinen pikku pilvenhattara ajelehtimassa päättymättömällä taivaalla?

Niine syvällisine ajatuksineen Zoé sävähti hereille pöllämystyneenä, pää ylirasittuneena jo heti aamusta. Hän ei muistanut, mistä oli uneksinut, mutta uni oli tainnut olla raskassoutuinen - ja hyvin masentava.

Melankolinen fiilis ei jättänyt Zoéta rauhaan, kun hän nyt jo rutinoituneesti suoritti aamutoimiaan. Joka ikinen aamu hän söi purkkikeittoa vessanpytyn kannen päällä (muutakaan istuinta ei ollut) tasan puoli seitsemältä - hän ei olisi voinut kuvitellakaan tekevänsä niin, kun asui vielä Ranskassa kotikartanossaan. Siellä Zoé oli herännyt puoliltapäivin ja syönyt palvelusväen kokkaamaa viiden ruokalajin aamiaista. Ja istuimet maksoivat kukin kolmesti enemmän kuin kaikki Zoén nykyiset huonekalut yhteensä: ei Château Lumièressa ollut edes näin halpoja wc-pyttyjä.

Hampaita kiivaasti harjatessaan Zoé sai järisyttävän innostuksen: hänen oli tehtävä jotain merkittävää, saavutettava jotakin, josta voisi olla ylpeä. Tai ainakin hänen oli löydettävä joku, jonka kanssa jakaa se vähä, minkä hän nyt omisti. Zoé tunsi pakottavaa tarvetta löytää itselleen joku. Sillä hetkellä hän olisi ottanut vaikka miehenkin, jos sopiva olisi sattunut tulemaan vastaan!

Matkalla töihin Zoé kehitteli jo fantastisia suunnitelmia tulevaisuudelleen. Hänellä olisi vaimo, hyvä työ ja ainakin kaksi lasta - ei Zoé lapsista sinällään välittänyt, mutta totta kai jonkun pitäisi jatkaa Bonnayn sukua. Zoén ainoa sisko, Claire Bonnay, oli oikea tyhjäntoimittaja. Claire potkaistiin ulos sisäoppilaitoksesta poikien kanssa vehtaamisen takia ja asui nykyisin Pariisissa jonkun 30 vuotta vanhemman maalarin kanssa. Zoé oli täysin varma, etteivät Claire ja hänen roskasakkimiehensä muuta tehneet kuin juopottelivat kaikki päivät ja olivat lopulta tyhjätaskuja.

Töiden jälkeen Zoé päätti tutustua naapureihinsa. Shallow´n talo ilkkui hänelle hyperrikkaista korkeuksistaan; asukkailla oli selvästikin rahaa kuin roskaa. Zoé tuhahti arvostelevasti ikään kuin olisi itse varttunut slummin köyhyydessä ja katsonut joka päivä nälkäkuolemaa silmästä silmään. Kyynel kihosi naisen silmänurkkaan, kun hän ajatteli kuvitteellista menneisyyttään.

Itse Tom Shallow avasi Zoélle oven ja kätteli tätä ystävällisesti.
"Hei, olen Zoé Bonnay", Zoé sanoi ja hymyili mahdollisimman hurmaavasti. Hän ei ollut kiinnostunut miehistä, mutta varmaa oli, että rikkaiden ihmisten kanssa kannatti olla hyvissä väleissä.

Zoé hiippaili valtavassa talossa edestakaisin ja tutkiskeli sisustusta. Château Lumièressa oli vielä hienommat matot ja huonekalut, mutta kyllähän tämäkin Zoén luukun voitti. Taustalla perheen teinitytär MaryKay Shallow ja hänen ystävättärensä Laurel Grisby kikattivat innokkaasti.

"Mokomatkin porvarikakarat", Zoé sihahti inhoten. 

 "Voisin vaikka tappaa noiden oviornamenttien eteen!"

Tom selitti omaisuudestaan hyvin omistautuneesti, ja Zoé kuunteli kohteliaasti ja nauroi viehkeästi oikeisiin väleihin, vaikka ajattelikin miehen puheista vähän toiseen sävyyn.

Ihan vain varmuuden vuoksi Zoé kysäisi Tomilta tämän siviilisäädystä.
"Vaimoni, June, on minulle rakkainta maailmassa", Tom vastasi tehden selväksi, että tiesi mitä Zoén päässä liikkui.

"Vai niin!" Zoé huudahti nolostuneena.
"E-en minä mitään sellaista!"


Vanhaherra Kurt Shallowkin hymyili huvittuneena.
"Olettehan tekin kerrassaan viehättävä nuori nainen", hän tokaisi Zoélle ja pelasti tämän kasvot. Zoé nyökkäsi kiitollisena.

Zoé päätti myös käyttää tilannetta hyväkseen ja käväistä kylvyssä - eihän hänellä ollut edes suihkua.

Väsyneenä Zoé päätti hipsiä kotiin päin. Alakerran hiljaisuudesta päätellen Laurel Grisbykin oli jo lähtenyt Shallowien luota.

Matkalla ulko-ovelle Zoé törmäsi rouva Shallowiin, joka näytti jollain lailla hyvin happamalta.

"Oletkos sinä Tomin uusin heila?" rouva kysyi ja mulkoili Zoéta pahansuovasti.

"E-en minä ole kenenkään heila, ainakaan tällä hetkellä, kai minä tosin etsin heilaa, sano jos tiedät jonkun sopivan.. Tai siis, minä olen Zoé Bonnay naapurista.."

June Shallow hymyili huvittuneesti ja kätteli Zoéta. 
"Hän pitää minua kaistapäänä", Zoé pohti häpeissään matkalla kotiin.

Seuraavana yönä Zoé mietti ihmissuhteita ja avioliittoa. Ehkä hänen kaltaiselleen ihmiselle luontevin tapa käsitellä mieltä askarruttavia asioita oli juuri unen kautta.












~**~

 Seuraavana päivänä Zoé ylennettiin kahvinkeittäjästä arkistonhoitajaksi. Kolmessa työpäivässä se oli aika hyvin! Zoé oli iloinen, mutta toisaalta uranluonti myös huolestutti häntä. Hän pelkäsi, että työ vaikeutuisi ja veisi yhä enemmän ja enemmän hänen vapaa-aikaansa. Jos hän ylentyisi vielä ja saisi vaativampia tehtäviä, miten kävisi vasta orastavien ihmissuhteiden?

Vastahankitusta suihkusta putipuhtaana astuessaan Zoé kuitenkin säteili positiivista energiaa. Hän ei jaksanut murehtia vaikeita asioita ainakaan juuri nyt. Hän oli nuori, vapaa ja päälle päätteeksi aika hyvännäköinenkin!

 Jopa Zoén syvästi inhoama tiskialtaan pesu tuntui melkoisen mukavalta puuhalta tällaisena päivänä. Zoé oli melkeinpä euforisessa mielentilassa.

 Sänkyyn kömpiessään Zoé tunsi itsensä mahdottoman onnekkaaksi. Elämä oli täynnä mahdollisuuksia ja maailma avoin! Voi, kuinka hienosti asiat nyt olivatkaan. Zoé melkein itki ilosta tyynyään vasten ajatellessaan kaikkia tulevaisuudenkin onnellisia hetkiä. Seuraavana päivänä hän menisi kaupungille tutustumaan ihmisiin.