3. osa: Projection A

//Älkää muuten välittäkö Zoén muuttuneesta uniasusta ja muista outouksista, asensin 2. osan jälkeen Maailmanmatkaajan ja poistin kaikki package-tiedostot (väliaikaisesti), koska ne eivät ole vielä aivan yhteensopivia uuden lisäosan kanssa. Vaihdan kaikki asut ennalleen, kunhan .package-tiedostot taas toimivat kunnolla!

Yön pimeimpinä tunteina Zoé uneksi itsestään ja omasta paikastaan tässä maailmassa. Kuuluiko hän todella johonkin vai oliko vain kevytkenkäinen pikku pilvenhattara ajelehtimassa päättymättömällä taivaalla?

Niine syvällisine ajatuksineen Zoé sävähti hereille pöllämystyneenä, pää ylirasittuneena jo heti aamusta. Hän ei muistanut, mistä oli uneksinut, mutta uni oli tainnut olla raskassoutuinen - ja hyvin masentava.

Melankolinen fiilis ei jättänyt Zoéta rauhaan, kun hän nyt jo rutinoituneesti suoritti aamutoimiaan. Joka ikinen aamu hän söi purkkikeittoa vessanpytyn kannen päällä (muutakaan istuinta ei ollut) tasan puoli seitsemältä - hän ei olisi voinut kuvitellakaan tekevänsä niin, kun asui vielä Ranskassa kotikartanossaan. Siellä Zoé oli herännyt puoliltapäivin ja syönyt palvelusväen kokkaamaa viiden ruokalajin aamiaista. Ja istuimet maksoivat kukin kolmesti enemmän kuin kaikki Zoén nykyiset huonekalut yhteensä: ei Château Lumièressa ollut edes näin halpoja wc-pyttyjä.

Hampaita kiivaasti harjatessaan Zoé sai järisyttävän innostuksen: hänen oli tehtävä jotain merkittävää, saavutettava jotakin, josta voisi olla ylpeä. Tai ainakin hänen oli löydettävä joku, jonka kanssa jakaa se vähä, minkä hän nyt omisti. Zoé tunsi pakottavaa tarvetta löytää itselleen joku. Sillä hetkellä hän olisi ottanut vaikka miehenkin, jos sopiva olisi sattunut tulemaan vastaan!

Matkalla töihin Zoé kehitteli jo fantastisia suunnitelmia tulevaisuudelleen. Hänellä olisi vaimo, hyvä työ ja ainakin kaksi lasta - ei Zoé lapsista sinällään välittänyt, mutta totta kai jonkun pitäisi jatkaa Bonnayn sukua. Zoén ainoa sisko, Claire Bonnay, oli oikea tyhjäntoimittaja. Claire potkaistiin ulos sisäoppilaitoksesta poikien kanssa vehtaamisen takia ja asui nykyisin Pariisissa jonkun 30 vuotta vanhemman maalarin kanssa. Zoé oli täysin varma, etteivät Claire ja hänen roskasakkimiehensä muuta tehneet kuin juopottelivat kaikki päivät ja olivat lopulta tyhjätaskuja.

Töiden jälkeen Zoé päätti tutustua naapureihinsa. Shallow´n talo ilkkui hänelle hyperrikkaista korkeuksistaan; asukkailla oli selvästikin rahaa kuin roskaa. Zoé tuhahti arvostelevasti ikään kuin olisi itse varttunut slummin köyhyydessä ja katsonut joka päivä nälkäkuolemaa silmästä silmään. Kyynel kihosi naisen silmänurkkaan, kun hän ajatteli kuvitteellista menneisyyttään.

Itse Tom Shallow avasi Zoélle oven ja kätteli tätä ystävällisesti.
"Hei, olen Zoé Bonnay", Zoé sanoi ja hymyili mahdollisimman hurmaavasti. Hän ei ollut kiinnostunut miehistä, mutta varmaa oli, että rikkaiden ihmisten kanssa kannatti olla hyvissä väleissä.

Zoé hiippaili valtavassa talossa edestakaisin ja tutkiskeli sisustusta. Château Lumièressa oli vielä hienommat matot ja huonekalut, mutta kyllähän tämäkin Zoén luukun voitti. Taustalla perheen teinitytär MaryKay Shallow ja hänen ystävättärensä Laurel Grisby kikattivat innokkaasti.

"Mokomatkin porvarikakarat", Zoé sihahti inhoten. 

 "Voisin vaikka tappaa noiden oviornamenttien eteen!"

Tom selitti omaisuudestaan hyvin omistautuneesti, ja Zoé kuunteli kohteliaasti ja nauroi viehkeästi oikeisiin väleihin, vaikka ajattelikin miehen puheista vähän toiseen sävyyn.

Ihan vain varmuuden vuoksi Zoé kysäisi Tomilta tämän siviilisäädystä.
"Vaimoni, June, on minulle rakkainta maailmassa", Tom vastasi tehden selväksi, että tiesi mitä Zoén päässä liikkui.

"Vai niin!" Zoé huudahti nolostuneena.
"E-en minä mitään sellaista!"


Vanhaherra Kurt Shallowkin hymyili huvittuneena.
"Olettehan tekin kerrassaan viehättävä nuori nainen", hän tokaisi Zoélle ja pelasti tämän kasvot. Zoé nyökkäsi kiitollisena.

Zoé päätti myös käyttää tilannetta hyväkseen ja käväistä kylvyssä - eihän hänellä ollut edes suihkua.

Väsyneenä Zoé päätti hipsiä kotiin päin. Alakerran hiljaisuudesta päätellen Laurel Grisbykin oli jo lähtenyt Shallowien luota.

Matkalla ulko-ovelle Zoé törmäsi rouva Shallowiin, joka näytti jollain lailla hyvin happamalta.

"Oletkos sinä Tomin uusin heila?" rouva kysyi ja mulkoili Zoéta pahansuovasti.

"E-en minä ole kenenkään heila, ainakaan tällä hetkellä, kai minä tosin etsin heilaa, sano jos tiedät jonkun sopivan.. Tai siis, minä olen Zoé Bonnay naapurista.."

June Shallow hymyili huvittuneesti ja kätteli Zoéta. 
"Hän pitää minua kaistapäänä", Zoé pohti häpeissään matkalla kotiin.

Seuraavana yönä Zoé mietti ihmissuhteita ja avioliittoa. Ehkä hänen kaltaiselleen ihmiselle luontevin tapa käsitellä mieltä askarruttavia asioita oli juuri unen kautta.












~**~

 Seuraavana päivänä Zoé ylennettiin kahvinkeittäjästä arkistonhoitajaksi. Kolmessa työpäivässä se oli aika hyvin! Zoé oli iloinen, mutta toisaalta uranluonti myös huolestutti häntä. Hän pelkäsi, että työ vaikeutuisi ja veisi yhä enemmän ja enemmän hänen vapaa-aikaansa. Jos hän ylentyisi vielä ja saisi vaativampia tehtäviä, miten kävisi vasta orastavien ihmissuhteiden?

Vastahankitusta suihkusta putipuhtaana astuessaan Zoé kuitenkin säteili positiivista energiaa. Hän ei jaksanut murehtia vaikeita asioita ainakaan juuri nyt. Hän oli nuori, vapaa ja päälle päätteeksi aika hyvännäköinenkin!

 Jopa Zoén syvästi inhoama tiskialtaan pesu tuntui melkoisen mukavalta puuhalta tällaisena päivänä. Zoé oli melkeinpä euforisessa mielentilassa.

 Sänkyyn kömpiessään Zoé tunsi itsensä mahdottoman onnekkaaksi. Elämä oli täynnä mahdollisuuksia ja maailma avoin! Voi, kuinka hienosti asiat nyt olivatkaan. Zoé melkein itki ilosta tyynyään vasten ajatellessaan kaikkia tulevaisuudenkin onnellisia hetkiä. Seuraavana päivänä hän menisi kaupungille tutustumaan ihmisiin.

 

2. osa: Un nouveau commencement

Astuessaan ulos Yritystalon ovesta Zoé tunsi itsensä voittajaksi. Hänellä oli kunniallinen työpaikka, ja hänen oma elämänsä voisi todella alkaa! Zoé ei ollut koskaan ennen saanut täysin määrätä rahoistaan; vaikka perhe oli valtavan rikas, vanhemmat uskoivat, ettei lapsen tai teinin käsiin voinut uskoa omaa rahaa. Niinpä Zoén oli aina pitänyt pyytää vanhempiaan ostamaan hänelle tavaraa sen sijaan, että hän olisi itse marssinut kauppaan ja hankkinut haluamansa.



Sisimmässään Zoé ei ehkä ollut unohtanut Marie Charbonneauta, ikiomaa tyttöstään, mutta heti laskettuaan silkkisukkiin käärityt jalkansa Simlandian kamaralle hän oli päättänyt löytävänsä uudesta kotimaastaan Sen Oikean - jos sellaista olikaan. Siksi Zoé ei malttanut odottaa pääsevänsä katsastamaan kaupungin keskustaa. Hänellä ei ollut mitään käsitystä riverviewiläisten yleisestä suhtautumisesta homoseksuaaleihin, mutta se ei varmasti estäisi häntä. 


Ehkä Zoé ei varsinaisesti edes tahtonut uutta suhdetta vähään aikaan, mutta ainoa, mitä hänellä Riverviewissä oli, oli työpaikka uran pohjalla ja koti, jossa ei ollut edes seiniä tai lattiaa. Hän kaipasi itselleen muuta tehtävää ja ajateltavaa, jotta ei olisi täysin masentunut tämänhetkisessä tilanteessa - ja mikäs sen piristävämpää kuin pieni romantiikka?

Heti aluksi Zoé päätti soittaa pomolleen ja esittäytyä. Mies oli ystävällinen ja nauroi ja tuhahteli juuri oikeissa kohdissa; Zoé ihastui miehen olemukseen heti paikalla. Hän päätyi jopa avautumaan pomolleen vaikeasta rahatilanteestaan (jättäen ylhäisen syntyperänsä ja viimeisen selkkauksen Ranskassa kertomatta). Mutta silloin pomo sanoi jotain Zoén mielestä hyvin loukkaavaa:





"Sinähän olet muuttanut Riverviewiin ulkomailta? Tuolla aksentilla tienaisit varmasti helpommin myymällä itseäsi.."

Zoé suuttui ja löi pomolleen luurin korvaan. Puhelin kalahti hänen kädestään kiveykselle ja hän ajatteli dramaattisesti, ettei enää voisi työskennellä noin ikävän miehen alaisena. Hän otti miehen sanat aivan henkilökohtaisena loukkauksena ja pyyhki kyyneleitä silmäkulmastaan.
"Minä en näytä enkä kuulosta miltään prostituoidulta", Zoé mietti painokkaasti. 
"Päinvastoin, olen hieno lady."

Lopulta Zoé päätti palata kotiin suremaan kohtaloaan työttömänä, nälkään kuolevana naisrukkana. Millainen kohtalo! Miljoona-perijättärestä käytännössä kodittomaksi köyhimykseksi.


Taksin ikkunasta näkyvät maisemat kuitenkin lohduttivat Zoéta ainakin hieman.
"Saan sentään kuolla kauniissa kaupungissa", hän hymyili ja puhkesi nauramaan omalla liioittelevalla dramaattisuudelleen.

Tuttujen luksustalojen ilmestyessä Zoén näkökenttään hän oli jo saanut takaisin uskonsa loistavaan tulevaisuuteen, ja suunnitteli innoissaan, miten tutustuisi muihin riverviewiläisiin. Ehkä joku voisi esitellä hänelle kaupunkia, jota hän ei vielä tuntenut? 

Zoé oli päättänyt näyttää pomolleen kaapin paikan ja olla niin arvokas ja ylhäinen kuin suinkin mahdollista. Hänhän oli Bonnay - ei hän voinut masentua jonkun typerän vanhan miehen ajattelemattomista sanoista.

1. osa: Début

Saammeko esitellä: Zoé, 18, Bonnayn aatelissuvun entinen perijätär, nykyisin toimistotyöntekijä Riverviewistä.  

Zoé eli Ranskassa onnellista elämää mahtavassa kartanossa palvelusväkineen kaikkineen, kunnes tapahtui jotain kerta kaikkiaan kauheaa - hän rakastui sisäoppilaitoksessa tapaamaansa tyttöön.



Tyttö, Marie Charbonneau, oli hänkin rikkaan suvun tytär, joten naiivisti Zoé kuvitteli mahdollisen suhteen olevan hyväksyttävä. Olivathan hänen vanhempansa koko hänen 17-vuotisen elämänsä ajan painottaneet kumppanin tultava arvostetusta suvusta, kuten Marie oli, joten mikä voisi olla ongelma?

Niinpä Zoé piiritti Marieta koko kesän ja sai tämän lopulta vastaamaan hänen tunteisiinsa. Syksyllä Zoé päätti kertoa seurustelustaan vanhemmilleen - mutta se oli paha virhe.

Vanhemmat raivostuivat Zoélle ja huusivat tämän pilaavan Bonnayin maineen.

"Jos päätät, tuota, ystävyytesi neiti Charbonneaun kanssa heti paikalla, voimme antaa tämän anteeksi ja unohtaa koko tapauksen. Mutta jos pidät pääsi, meidän on tehtävä joitakin ratkaisuja - voit olla varma siitä, ettet enää huomenna ole Bonnayn perijätär, mikäli et nyt tee kuten pyydämme." 

Zoé oli hyvinkasvatettu nuori nainen ja tiesi, että hänen olisi pitänyt totella vanhempiaan, mutta jostain syystä hänen kehonsa oli yhtäkkiä täyttynyt kapinahengellä. Zoé juoksi huoneeseensa ja paiskasi oven kiinni niin lujasti, että hänen kymmenet kristalliset koriste-esineensä putosivat hyllyiltä ja jäivät lattialle sirpalemereksi. Se oli ehdoton "ei".

~**~

Zoé seisoi uuden kotinsa ovella hermostuneena. Hänen vähäiset käteisrahansa, jotka hän oli ottanut mukaan Ranskasta, eivät riittäneet edes kaikkeen tarpeellisimpaan. Katosta ei roikkunut kristallikruunua, kuten kotona Château Lumièren kartanossa. Itse asiassa mitään kattoa ei edes ollut; oli vain yksi seinä, sänky ja jääkaappi. 

Zoén silmät kiiluivat mielipuolisesti, kun hän tuijotti uutta kotiaan..

"Miten minä muka voin elää täällä?! Haluan jo kotiin!"

Aikansa vauhkoiltuaan Zoé muisti taas lady Bonnayn asemansa ja tyytyi murehtimaan sängyn päällä - elegantin huoleton hymy huulillaan, totta kai.

Zoé päätti hypätä taksiin ja kysyi kuljettajattarelta, tietääkö hän avoimista työpaikoista.

"Mieheni on töissä Yritystalossa, ja siellä on kuulemma sihteerikön paikka avoinna. Vaikka ei noin hienolle neidille varmaan tunkkainen toimistötyö kelpaa..", rouva kuljettaja totesi happamana.





"Miten nuori ja kyyninen", Zoé ajatteli dramaattisesti. Hän oli aivan varma, että kuolisi kylmään tai nälkään pikku luukussaan eikä näkisi seuraavaa päivää. Samapa tuo siis, voisi sitä sihteerikön työtä harkita. 


Zoé vilkaisi taksin ikkunasta naapuritaloja ja tunsi koti-ikävän pistoksen rinnassaan.

 Alue, jolle hän oli muuttanut, oli selvästikin melkoisen hienoa seutua. Ökytalojen takapihoja koristivat uima-altaat, ja kerroksia oli varmaan enemmän kuin laskea jaksoi..


Sellainen oli hänen kotikartanonsa, Château Lumièrekin. Siellä oli yhdeksän kerrosta ja satakunta huonetta ja loisteliaita kattokruunuja kokonaisen kaupungin valaisemiseen.



"Oi niitä aikoja", Zoé ajatteli eikä muistanut, että edellisenä iltana hän oli vielä pakannut tavaroitaan samaisessa kartanossa.

Riverviewin maisemat vilkkuivat ohi, ja Zoé katseli niitä ahnaasti. 
"Miten eläväinen pikku kaupunki", hän ajatteli ja alkoi melkeinpä pitää uudesta kotikaupungistaan.


"Ehkä minun ei ihan vielä kannata kuolla nälkään.."

 Taksista astuessaan Zoé jo mietti kuumeisesti, mitä työtehtäviä sihteerikkö tekisi.
"Minä en ole koskaan tehnyt edes kesätöitä", Zoé totesi itsekseen, vaikka toki olikin vasta täyttänyt 18 vuotta. "Ehkä tekisi hyvää kokeilla~!"

 Yritystalon ovi avautui Zoélle, ja hän näki siinä syvemmänkin merkityksen.

Zoé Bonnayn, 18 vuotta, vanha elämä oli päättynyt - ja uusi alkanut. Jännittyneenä ja seikkailunhaluisena hän odotti, mitä maailma toisi tullessaan.


















// Mitäs piditte? Kommentoikaa ihmeessä! Tätä tarinaa on ilo kirjoittaa : ]
En usko itsekään, että Ranskassa enää on aatelisia 9-kerroksisissa kartanoissa palvelusväkineen, mutta hei, mitäpä siitä? Tämä on vain harmiton Sims-tarina.
Nauttikaa! ^ ^

~Sigrid